Voihan suomikansa!
Tänään viimeksi ärsytti kun olin pukkarissa salin jälkeen vetämässä kamat niskaan niin siellä oli muita minun lisäksi, mutta aivan hiljaista, kukaan ei inahdakkaa. Mua muutenkin niin tympäsee kun ihmiset ovat niin varautuneita ja sisäänpäin kääntyneitä, kassajonossa jos erehdyt jotain sanomaan, niin kattovat siihen malliin että puhuisin kiinaa/yrittäisin ryöstää. Kuitenkin olen jo jonkin aikaa ajatellut, että ainakin omasta puolesta huolehdin että jokainen voi minulle puhua missä vaan. Viime viikolla ennen Kajaaniin lähtöä käväsin Valveella syömässä ja paikka oli niin täynnä, että menin yhden tytön viereen ja just tämä kiusallisuus mikä aina on siinä kun ihmiset ei puhu mitään (dont understand me wrong en ahdistu tai kiusaannu hiljaisista hetkistä muuten) niiiiin aloin lukee sitten siinä kalevaa niin olisi edes vähän less akward fiilis, mikä taas näytti lähinnä huvittavalta ku pöytä on pieni ja lehteä ei saa edes avattua :D No kuitenkin se tyttö sano että siirry tänne päin niin mahdut paremmin lukemaan ja siinä sitten kerroin mitä olin muka ettimässä kalevasta ja diipadaapaa yhtäkkiä tajusin että en oo ikinä jutellu näin avoimesti kellekkää randomille ja se oli HUIPPUA. Pienestä se ilo kumpuaa, mutta se fiilis ku oot puhunut ihmisen kanssa viis minsaa ja tuntuu jo että oisi tunnettu jo aikaa.
Mutta jooo en jaksa jauhaa enempää tästä aiheesta tällä erää, alla vähän lantioketkutus musabusaa!!
Jossain vaiheessa kunhan meidän eka biisi on valmis niin pistän sen tänne, ettäääh be ready.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti