Heissuliveivaan!
Tosiaan kauan sitten käytiin ikeassa Antin porukoitten kanssa ja kivaa oli vaikka mitään suurta ostettavaa ei löydettykkään sillä reissulla, muuta uudelleen sinne vielä palataan!
Matkus ostoskeskus osoittautui tosi kivaksi ja mukaan lähti salaattiastiasetti, yksi hehkulamppu ja muuta tärkeää krääsää :))
![]() |
| minä ja hän |
![]() |
| tätä ei koskaan haettu varastolta |
![]() |
| löytyi tälläinen kiva kori roskalehtien säilytykseen |
![]() |
| Hihiiii ostettiin tämmösiä söppänä palluroita meidän pikkupikkukuuseen ja siellä se reppana odottaa koristeluaan.. |
![]() |
| Antin reissuilta pari pienoismallia, ajateltiin että voisi jossain vaiheessa saada kokoelmasta hyllyn verran valtavan, eli niitä reissuja odotellessa! |
![]() |
Tosiaan aloitetttiin Antin kanssa musiikin tekoa ja mä tykkään aidosti tähänastisesta antin aikaansaannosta aikaansaannoksestamme! Tosiaan sanoitus tökkii yllättävän paljon kun lähettiin ensin tekemään melodiaa, mutta kyllä mä olen saanut sitäkin jo etenemään.. Oli huippua kun antti soitti jotakin ja kun siihen halusi jotin muutoksia niin sanoin vaan antillee että tee tuohon sellaista din din din juttua ja se tiesi heti että mitä sillä tarkoitan! Pelottaa vaan, että on vähän yliarvioinut omia laulutaitoja ja jos meidän hieno biisi menee pilalle kun en handlaakaan sitä puolta kauheen hyvin :(( Noooo mutta mitäpä se haittaa kun omaksi iloksi väkertää, ei ole managerit ja levytuottajat niskassa hönkimässä vielä..
En ole muuten millään tapaa puhunut täällä meneillä olevastani harjoittelusta, ajattelin että jätän sen tyyppiset jutut kokonaan pois tästä, mutta tänään ajattelin hieman siitä kuitenkin avata.
Tosiaan harjoittelu on 5kk ja nyt lopussa eli ensiviikko enää ja ohi on! Olen odottanut lomaa kuin kuuta nousevaa, mutta eilen tuli eka kertaa haikee fiilis tuolta pois lähdöstä. Tajusin kuinka hyvin olen kuitenkin viihtynyt näiden kahden työkaverini kanssa kaikesta draamailusta huolimatta :D ja miten paljon tämä paikka on minulle antanut! Olen oppinut varmaan enemmän kuin koko tähän astisesta koulutuksesta OAMK:issa (vaikka ilman sitä olisin ollut VÄHÄN enemmän sormi suussa) ja saanut seurata yritysmaailmaa aitiopaikalta. Täytyy kiittää ohjaavaa opettaja joka vinkkasi paikasta ja olen ollut tosi kiitollinen miten nämä kaksi ihmistä ovat loppujen lopuksi jaksaneet opastaa, anataneet tilaa ja pitäneet kädestä kiinni tiukan paikan tullen. Tiesin alusta asti että tämä paikka on paras minulle työuran aloittamiseen ja tunne siitä on vahvistunut entisestään.
Yhdessä vaiheessa en kyllä välillä tiennyt mitä tuon harjoittelun kanssa tekisi mutta niin se vaan aika kuultaa muistot ja voin nyt valehtelematta sanoa että parempaa paikkaa en olisi juuri voinut toivoa!
Vaikka tulevaisuudesta ei voi ikinä sanoa mitään, mutta nyt minulla on paras tunne aikoihin kaiken tulevan suhteen! Eli innolla odottaen..
with love
Hätäilijä








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti