tiistai 31. joulukuuta 2013

how about the New Year?

Eilen tultiin tosiaan Kajaanista, matka sujui leppoisasti vr:n loossissa breaking badia katsellen. 




Joulu on tullut nyt päätökseen ja tänään vietetään uutta vuotta uusien ja vanhojen kavereitten kanssa. Mietin että olisi ollut kiva kertoa kuluneesta vuodesta kuvin (joita ei hirveästii ole muutenkaan) mutta tajusin että en ole vieläkään siirtänyt puhelinhuollon jälkeen antilta omia kuvia enkä nyt oikein sitten ehdi :(( 

Viime vuosi on ollut yhtä ala- ja ylämäkea. Yksikään muu lause ei voisi sitä kuvastaa paremmin. Arjessa kaikki on ollut suht perushuttua koulua töitä ja harjoittelua. 
Kuluneen vuoden koulujutuista muistan vaan maailman paskimman homman eli Liiketoimintasuunitelman, mikä toki opetti paljon mutta oli hirveintä ikinä ja kaikki mahdollinen halusi mennä pieleen, mutta in the end of the day pulkassa
veneessä keinuttiin
on!



Ennen koulun päättymistä kävästiin viikko kanarialla missä sitten ehdittiin olla palovammaisina, flunsassa ja merisairaina. 







Alkukesästä olin vähän aikaa lomalla kunnes aloitin BtoB puhelimyyntihommat TP:llä. Tein ekalla viikolla hyvät myyntiluvut jonka jälkeen pääsin kouluttaa muuta porukkaa hommiin. Rankkaa oli ohjeistaa ihmisiä, joilla ei ollut minkäänlaista motivaatiota hommaan, mutta onpa sekin takanapäin nyt. 

Elokuussa alkoi sitten harjoittelu joka viikko sitten tuli päätökseen. Tämä on ollut merkittävin juttu koulutuksessani tähän mennessä. Hommassa opin itsestäni paljon uutta. Ennen luulin ettei työ tule olemaan minulle mitään muuta kuin 8-16 ja hei hei, mutta ei. Olen hullu ressaaja ja vieläpä tunnollinen työssä, mikä hieman yllätti ottaen huomioon että koulun penkillä tunnollisuus ja ressaaminen ei ole juurikaan minun kanssa samassa lauseessa esintyneet.

Oli vuosi arjen lisäki paljon muutakin.
Erosta toipuminen on ollut rankkaa ja uuvuttavaa, eikä uuden suhteen rakentaminen ole ollut aina ruusuilla tanssimista.

Tänä vuonna menetin itselleni hyvin rakkaan ihmisen. Koskaan en olisi voinut ajatella että niin voisi käydä. Viime yönä näin unta hänestä. Istuin hänen kainalossaan ja hän oli hyvin väsynyt. Herätessäni en voinut uskoa, etten näe häntä enää kuin unissani.
Elämän hetkellisyys on raakaa.

Toivon että uusi vuosi päästää helpommalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti