Aamulla herätessäni pyysin Anttia treffeille leffaan. Illalla mentiin sitten katsomaan Walter Mittyn ihmeellinen elämä. Elokuva oli ihana! Mahtavaa, että hyvän mielen elokuvia tehdään nykyään enemmän ja enemmän. Eniten pidin elokuvan tarinasta, kauneudesta, soundtrackista ja fiiliksestä -toisin sanoen kaikesta muusta paitsi alkumainoksista. Yllättävää oli, että pääosassa esiintyvä Ben Stiller on myös ohjannut tämän elokuvan, yleensä näyttelijät eivät loista siinä hommassa.
Tämä biisi oli ehdottamasti leffan kultaa
Leffan traileri
Mikäli olet elokuvan katsonut, aiot katsoa tai kiinnostuit suosittelen myös katsomaan tämän. Mielestäni About Time on vuoden elokuva, niin maanläheinen ja lämmin. Loved it from all my heart!!
Leffan jälkeen mietittiin mikä on ollut ensimmäinen elokuva minkä on katsonut teatterissa ja Antin ensimmäisenä oli ollut legendaarinen Leijonakuningas, omaani en muista yhtään -valitettavasti. Muistaako muutkaan omia ensimmäisiä, ehkä en olekaan ainoa varhaisdementikko?
Eilinen uuden vuoden juhlinta meni hienosti. Ensin istuttiin yhdellä kaverilla siellä oli about 10-15 tyyppiä, suurin osa täysin tuntemattomia mutta oikein mukavia. Oli hassua taas kuitenkin huomata miten pieni maailma on.. mm. kaksi näistä olivat antin iskän työkavereita. Sieltä lähdettiin ulos toivottamaan tervetulleeksi uusi vuosi, minkä jälkeen suunattiin baariin, kotiin kyydin tarjosi antintaksi and thats about it!![]() |
| entourage |



Oi kiva kävitte leffassa... Mullaki on vaikea muistaa mikä leffa oli ensimmäinen teatterissa:s mut uskonps että up kohti korkeuksia veljen kanssa tai sitten lordi elokuva koulun mukana :D
VastaaPoistaMä en ees tajunnu että koulussa on saattaanut katsoa ekan leffan.. Mutta jo käytiin ja oli hyväkin vielä :)
VastaaPoista